sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Treenejā ja pähkäilyjä


Tämä viikko on sisältänyt tosi hyviä avovesiuintitreenejä. Meidän seuran harkkalammen vesi on ollut ihan uitavan lämmintä jo pitkän aikaa. Ainoastaan yhden kerran on tänä kesänä jäänyt uinti yhteen kierrokseen, kun vesi oli silloin niin kylmää. Osasin tosin ennakoida tilanteen ja jätinkin uinnin silloin viimeiseksi lajiksi. Maanantaina ja tänään tein pelkän uintitreenin ja kelailin kahdeksan kierrosta ja matkaahan siitä kertyy reippaat 2100 m. 


Eilen tein ihan ikioman perusmatkan harkan, kun työkiireiden takia en pääsekkään Voimarinteen perusmatkalle ensi viikonloppuna. Keskityin laji lajilta tekemään Joroisille valmistavaa treenit. Uinti sujuu suht hyvin, mutta tuulisista olosuheista ei sitten olekkaan mitään kokemusta. Pyöräily on kanssa ihan kivaa melkein aina, mutta se juoksu on iso kysymysmerkki. Miten ihmeessä jaksan juosta puolikkaan kaiken tuon jälkeen. Eniten askarruttaa energian riittävyys koko kisan ajaksi. Mitä ihmettä uskallan syödä kisan aikana, kun geeleistä ja kaikesta syömisestä ja juomisesta ennen juoksua on huonoja kokemuksia? Eikä tankkauksestakaan ole mitään kokemusta!


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Liebester award-tunnustus

Treenit hietikolla-blogin ihanainen Soile jakoi minulle tällaisen tunnustuksen ja haastoi kertomaan faktoja ja vastailemaan kysymyksiin, KIITOS :-)

Säännöt:
1. Postaa palkinto blogiisi
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä ehdokkaillesi
5. Nikita 11 bloggaajaa, Jolie tahdot tämän palkinnon antaa
6. Ilmoita ehdokkaille, että olet nimennyt heidät


1. Jouduin tarjoamaan työkavereille kahviherkut, koska nimeni esiintyi paikallisessa aviisissa
2. Tämän kesän kisaohjelmassa oli Voimarinteen perusmatka, mutta työkiireiden takia joudun sen nyt skippaamaan
3.Eilen uin pisimmän avovesiuinnin ikinä, rapiat 2100 m
4. Olen ihan koukussa käsitöihin, neulomiseen ja virkkaamiseen
5. Minä hullu ilmottauduin Vaarojen maratonille, mutta onneksi vain retkisarjaan
6. Minusta koti on maailman paras paikka <3
7. Tykkään työstäni aika paljon
8. Minua jännittää aikasta paljon Joroisten puolimatka, jolle olen ilmoittautunut
9. Pelasin ja treenasin lentopalloa yli 30 vuotta, nyt en ole koskenut lentopalloon kohta kahteen vuoteen
10. Lentopallo on kuvioissani talkookirjurointien muodossa edelleen
11. Blogien kautta niiden kirjoittajat tuntuvat olevan kaikki ihan vanhoja tuttuja, kun heidät kohtaa livenä


1. Millainen on mailman paras aamupala?
Kaurapuuro Piltillä, Valion mehukeitolla ja raejuustolla, tuoremehu, kauraleipä kinkulla ja juustolla
2. Mikā on paras neuvo, jonka olet ikinä saanut ja keneltä sen sait?
Kaikki me olemme täällä maam päällä ihan tavan tallaajia, eikä kertaa tarvitse kenenkään katsoa ylöspäin!
3. Millaisen auton ostaisit, jos voittaisit lotossa / vai ostaisitko ollenkaan?
Maksaisin tämän hetkisen auton lainat pois, minulla on V50 farkku-Volvo, joka on tosi passeli tämän hetkisiin tarpeisiini.
4. Mistä aikaansaannoksestasi, teostasi tai taidostasi olet ylpeä?
Useammasta tutkinnosta, käsityötekeleistäni, liikuntaharrastuksestani
5. Jos pääsisit aikakoneeseen, mille vuosisadalle (-kymmenelle) matkustaisit? Miksi?
Haluaisin nähdä vanhempani lapsuudessa eli 1920- ja 1930-luvuille.
6. Mitä kirjaa luet juuri nyt?
Dan Brown: Enkelit ja demonit
7. Mikā ruoka on bravuurisi keittissä?
Pohjaton kasvispitsa
8. Mikā biisi on paras juuri nyt?
-
9. Kitjoitatko kauppalistan vai metitkö vasta kaupassa mitä ostat?
Vasta kaupassa mietin mitä ostan.
10. Mitä urheilulajia seuraat mieluiten TV:sta?
Lentopalloa
11. Puhutko murretta vai yleiskieltä
Ihan sitä ihteesä elikkä murretta.


En haastaa ketään, mutta voit napata haasteen jos haluat :-)



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sääksin SM-sprintti 14.6.2014


Lauantaina kisattiin Nurmijärvellä Sääksin SM-sprintit. Lähdin ajelemaan kohti Nurmijrveä perjantaiaamuna. Tarkoitus oli käydä kurkkimassa pelipaikoilla jo etukäteen. Perjantaina ajelin autolla läpi pyöräreitin ja haahuilin juoksureitillä sekä katselin kun muutama triatleetti teki viimeistelytreenin uiden kisareitillä. Sitten ajelin Nummelaan punkkaamaan siskon luo. Yön nukuin tosi hyvin ja aamulla heräsin lukemaan kisainfoa. Kisainfon luettuani minulla tuli kiire siirtyä kisapaikalle, kun kaikki ei ollutkaan selvillä. Parkkipaikalta oli noin kilometrin siirtyminen vaihtopaikalle. Huomasin heti, että nyt minulla ei ole tarpeeksi vaatetta päällä edes ennen kisaa, miten ihmeessä selviän kisan läpi. Keli oli tosiaan kolea ja vielä tuulinenkin.


Onneksi aika meni tuttujen kanssa jutellessa, eikä kylmää joutanut niin kauheasti ajattelemaan. Kisapaikalle saapui myös seura- ja harkkakaveri Karo, joka kisasi ekaa kertaa trikisoissa. Karolla oli huoltajana mukana äiti ja minä käytin hänen apuaan myös hyväksi. Vaihtopaikka tyhjennettin hyvissä ajoin, eikä märkkäriä voinut siinä vaiheessa vielä laittaa päälle. Siirryttiin rantaan katsomaan aikaisempia lähtöjä. Miehet ja juniorit  kerkesivät lähteä, kun kuulutettiin muiden lähtöjen myöhästyvän 20 minuuttia, kiitos vr:n :-) Siinä vaiheessa söin Karon antaman omenan ja järjestäjän antaman geelin. Kun Karon lähtö oli tsekattu, rupesin laittamaan märkkäriä päälle. Oma lähdön hetki koitti ja ihan rauhassa läksin tekemään oma uintia. Pari kertaa joku uskaltautui iholle, mutta jatkoin vain omaa uintia. Viimeiseltä poijulta rantaan siksakkasin varmaankin jonkun verran, mutta muutoin uintia meni tämä kesäisten avovesiuintikertojen osoittamalla vauhdilla. Olin ansiokkaasti jättänyt pitkähihaisen paidan ja irtohihat yöpaikkaan ja kylmyyden takia varasin lyhythihaisen t-paidan ja takin pyräilyyn. Mutta vaihtohötäkässä unohtui takki laittamatta. Olisihan se ollut aikamoinen purje tuulisessa pyöräilyssä. Pyöräily oli aikamoista taistelua varsinkin viimeinen maisematieosuus, jolle sattui vastatuuli. Numerolappukin piti niitata housun kaulukseen, kun rupesi lepattamaan kesken kaiken. Pari kertaa tuuli tarttui pyörään niin että säikähdin. Pyräilyn jälkeen juoksutossuja laittaessa jalkaan meinasi pohkeet krampata. Aluksi jalat olivat aika turrat koleudesta, mutta lämpesivät juoksun edetessä. Viiden kilometrin juoksu juostiin osittan asfaltoidulla, tasaisella kevarilla ja osittain sorapintaisella, mäkisellä latupohjalla edestakaisin. Viimeisellä kilometrillä sain jonkinmoisen loppukirinkin aikaiseksi ja juoksin tuuletellen maaliin. Sitten ei kun kiireesti huoltajajaa etsimään, jotta sai lämmintä päälle. Kamat laitoin kasaan ja olin jo lähdössä saunaan, kun kuitenkin kävin tsekkaamassa tulostaulun. Yllätykseksi olinkin oman ikäluokkani kolmas ja piti jättäytyä palkintojakoseremonijoihin. Karo oli voittanut oman ikäluokkansa SM-kultaa ja oli mys podiumilla, samoin kuin median seuran kaksi miespuolista sprintteriä.



Sääksin SM-sprintti N 50-54 SM-pronssia ajalla 1:37.33,0 (uinti 16:14, T1 3:22, pyörä 48:42 ja juoksu 29:17).

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pyhäselän ympäri


Sunnuntaina ajettiin Sinin ja Karon kanssa Pyhäselän ympäri. Kilometrejä lenkille kertyi 130, joka on tämän kesān pisin lenkki minulle. Sää suosi pyöräilyä ihan urakalla, vaikka Karolla ja minulla oli vielä pitkää lahjetta ja hihaa päällä koko lenkin ajan. Sini oli porukan lämminverisin ja ajoi lyhyissä vermeissä.


Tuon lenkin mukavia kohtia on lossimatka. Lossin odottelu ja lossimatkan aikana voi rauhassa hengähtää. Sunnuntain pyöräily oli Sinin sanojen mukaan "sosiaalipyöräilyä", mutta kyllähän se oli ihan oikea lenkki.


Rääkkylässä pidettiin tankkaustauko Paksuniemen satamakahvilassa. Oikein mukava, kesäinen ja viihtyisä kahvila.


Ajoimme lenkin #Team Elina Jouhki# hengessä pinkit minun neulomat käsinauhat käsissä.
Lenkin loppuun iloiset tuuletukset.