maanantai 20. tammikuuta 2014

Wattbike Cup ja SM 10 km Espoo 18.1.2014



Oltiin taas kisaamassa :)  Tällä kertaa vuorossa oli Wattbike SM 10 km ja Cupin lopputulokset. Kisat olivat tällä kertaa hieman isommassa hallissa, Esport Centerissä Espoossa, kuin aikaisemmin. Onneksi osauduttiin paikalle ihan hyvissä ajoin. Tällä kertaa ei tarvinnut koko päivää viettää kisapaikoilla, kun meidän pitkämatkalaisten lähdöt oli laitettu peräkkäin. Mukana kisaamassa tällä kertaa Joensuun Teamissä olivat Sini-koutsi naisten yleisessä sarjassa,  Hanne ja junnuvahvistus Karo naisten harrastesarjassa ja minä perinteisesti N 50-sarjassa.

Hanne ja minä Sini-koutsin kanssa ennen kisaa

Junnuvahvistus Karo vasemmalla
Mukaan saatiin myös houkuteltua Päivi, jonka esittely ja rooli päivittyy minun seuraavassa postauksessa. Päivi ajoi heti Wattbike kisadebyytissään SM-kultaa, Onnea <3
Junnuvahvistus Karo oli myös hurjalla päällä ja ajoi naisten harrastesarjan voittoon, Onnea myös hänelle <3

Päivi ja minä ajon tiimellyksessä
Pikkasen jo hapottaa
Lähdin kisaan hieman erilaisissa asetelmissa kuin aikaisempiin Wattbike-kisoihin. Raskas parin viikon työputki takana pisti miettimään jaksamista. Ajo sujui kuitenkin alusta loppuun omaan tahtiin. En lähtenyt repimään, koska tiesin Tarjan viime vuotisen ajoajan. Siihen ei minulla olisi mitään mahdollisuutta eli lähdin ajamaan vain omaa hyvää ajoa. Lopputulokseen ja ajoon olen tyytyväinen. Aika parani taas harkka-ajoista ja sain itsestäni kuitenkin irti ihan tarpeeksi. Eihän se koskaan ajon aikana tunnu hyvältä, mutta SM-hopea kaulassa oli taas mukava taaperrella kisan jälkeen.
Tulokset N 50 SM 10 km
1. Tarja Rissanen 15:39,58
2. Anne Savolainen 16:58.04

Palkintojen runsautta :)
Kisapalkintona pokkasin taas tuttuja ja turvallisia Lumene-tuotteita ja Cupin hopeatilasta korillinen Masajon tuotteita.
Mukavaa oli myös nähdä kisapaikoilla Lauraa, joka otti mukaansa kotiin viemisiksi yhden Wattbike-pyörän, hurjaa!
Kuukauden päästä nähdään taas Wattbiken merkeissä Imatralla :)

Kiitos valokuvista Päivi ja Hanne!

6 kommenttia:

  1. Onnea SM-hopeasta vielä tätäkin kautta! :)

    VastaaPoista
  2. Anne, siun aika oli ihan mielettömän hurja! Huikee parannus edellisiin kympin vetoihin!! Hyvä Anne, kunto kehittyy niin että ihan tänne asti kuuluu :D Onnea hurja hurjimus <3 SM-mitaleita sitä taas oikein rohmutaan ja se on hyvä se :))

    VastaaPoista
  3. Se etuhan tässä iässä on, että nuo kilpakumppanit on aika harvassa tässä ikäluokassa :) Tuo Tarjan aika on minusta aika hurja, jolle en kyllä mitään mahda. Mutta oman ajan parantumiseen olen kyllä tyytyväinen. Ja nuo palkinnot menevät kyllä yli ymmärryksen :)

    VastaaPoista
  4. Mitalionnittelut! Hurja on teillä ollut tahti vikonloppuna!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pia :)
    Ihana etelän leiri <3 Toinen postaus leirivkl:sta tulossa lähipäivinä.

    VastaaPoista