maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pähkäilyjen päivitys


1. Kolin maisemahiihto oli ja mäni. Postaus täällä. Tämän talven osallistuminen tuohon tapahtumaan oli sellainen raapaisu. Ensi vuonna pitää suunnitella osallistumista ja reittiä tarkemmin ja lähteä jo aamulla liikenteeseen.
2. Triathlonleiri Pajulahdessa 29.-31.3.2013. Leiriohjelma tuli sähköpostiin perjantaina ja tänään kävin tulostamassa sen työpaikalla (lomalla nääs :) Oli muuten mahtava kokemus. Tunnelmia leiristä voi lukea täältä.
3. HCR 4.5.2013 Osallistumismaksu maksettu, hotelli varattu. Kävin vuosi sitten taapertamassa HCR:n läpi. Tykkäsin tapahtumasta ja haluan kokea sen uudelleen, toivottavasti hieman paremmin juosten :) HCR tuli juostua tänäkin vuonna ja tykkäsin taas, vaikka HCR-jälkipyykki onkin ollut tapetilla. Juoksurapsa täällä.
4. Cooperin testi 22.5.2013 Viime syksynä uskaltauduin testiin ja toukokuussa pitää käydä uudelleen. Yritin houkutella junioria mukaan. Saas näkee uskaltaako?!?! Oli jotain muuta tärkeämpää menoa. Juniori oli hyvin pahoillaan ettei päässyt haastamaan mammaa Cooperissa.
5. Pyhäselän ympäriajo kesäkuussa?!??! 114 kmJoensuun Pyöräilijät järjestävät joka vuosi kyseisen pyöräilyn, jossa ajetaan muuten ihan sen saman järven ympäri, jonka jäällä olen hiihdellyt viime aikoina. Tulipahan ajettua ja saatua kokemusta pitkästä lenkistä himppa huonommassa kelissä. Rapsaa pyöräilystä  voi lukea täältä.
6. Triathlon sprinttimatka Rajamäki 8.6.2013  Kiinnostaisi mahottomasti! En uskaltanut, kun avovesiuintikokemusta oli tuossa vaiheessa niin vähän! 
6 a. Voimarinteen sprintti 6.7.2013 Ilmoittauduttu on! Voimarinteeltä majoitus varattu kahdeksi yöksi. Jänskättää aika paljon!!!
7. Joroisten pika triathlon 19.7.2013 Kiinnostaisi myös! Päivystys sotki tämän suunnitelman!
8. SM triathlon perusmatka Kuopio 10.8.2013 Ilmoittauduttu ja hotelli varattu! Maksoin kuitenkin myös peruutusturvamaksun. Kauden pääkisa ehdottomasti.
8 a. Kuopion puolimaraton 7.9.2013 Toinen tämän kesän päätapahtuma!
9. Vaarojen maraton 15 km 5.10.2013  Tuollaista tapahtumaa näillä hoodeilla ei voi ohittaa toistamiseen

Päivitin kisaohjelman, jonka ensimmäisen version kirjoitin maaliskuussa tänne. Viime viikolla ollaan käyty valmentajan kanssa keskusteluja / kirjeenvaihtoa ja luotu tälle kesäkaudelle tavoitteita, joiden pohjalta minulle tehdään treeniohjelma. Tähän asti olen mennyt omassa treenailussa vähän niin kuin fiiliksillä. Mutta nyt kun kisat ja tapahtumat kirjataan treeniohjelmaan ja luodaan tavoitteet, niin on jotenkin mukavaa treenata tavoitteellisesti niitä kohti. Treeniviikkojen intensiteetti on ajateltu noiden kisojen pohjalta. Nyt vaan jokaisella treenillä on jokin tarkoitus ja sisältö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti