keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pyhien liikkumiset



Lupasin pyhästi itselleni, että saan pitää tämän viikon tosi kevyenä liikuntojen suhteen. Lupailin jopa kolmea liikkumatonta päivää. No, kaksi oli liikunnoiltaan sellaisia kevyitä ja tänään petti hermo totaalisesti. Jouluaattona tein hautausmaakeikan kävellen ja samalla kävin vielä tekemässä viimeiset joululahjaostokset extemporee eli karvaiselle tennispalloja Carlsonilta ja juniorille Ratian saunatakin Anttilasta. Kävelykilometrejä kertyi aatolle n. 9 ja aikaa siihen meni sellainen 1 h 30 min. Joulupäivän liikunnat olivat aamulla joulukirkkoon ja takaisin kävely ja iltapäivällä karvaisen kanssa pellolla ja meluvallilla tarpominen.


Olen jo monta viikkoa miettinyt hiihtämään lähtemistä. Viikko sitten kävin tsekkaamassa varastossa hiihtovälineet ja toin monot sisään lämpiämään. Tänään kävin kaivelemassa Rossignolit ja kahdet sauvat tuohon ulko-oven viereen jo valmiiksi. Piti ihan googlata hiihtosauvojen pituuksia, kun varastossa oli kahdet eri pituiset sauvat. Mutta jänistin hiihtämisen suhteen tänäänkin! Pakkanen teki taas sellaisen pienen laskun aamusta puoleen päivään elikkä herätessä -15 astetta ja kun sitten tulinlenkiltä puolen päivän jälkeen, niin pakkasta olikin jo -22 astetta. Minua hieman hirvitti lähteä kokeilemaan monen vuoden tauon jälkeen hiihtoa tuohon pakkaseen, kun hiihtovarusteet eivät ole ihan reilassaan. Eniten mietitytti hiihtokäsineet ja paikka missä ilkeäisi kokeilla hiihtoa!  Perinteisen latuja kun ei näillä lumilla ole saatu ajettua. Sanomalehdestä luin viime viikolla, että lumen koostumus on sellaista ettei se kestä normaalilatujen ajamista vaan lumi tavallaan karkaa koneen edestä pois.


Tänään oli pakko päästä liikkumaan, joten aamun sykyilyn jälkeen tein lämpäksi puolen tunnin kotikuntopiirin, joka sisälsi punnerrushaasteen punnerrukset, vatsoja, käsipainotreenejä ja venyttelyt. Ja katoskaa miten ihanan jumppamaton sain juniorilta joululahjaksi, vieläpä sävy-sävyyn käsipainojen kanssa <3 Alkulämpän jälkeen kaikki pakkasjuoksun tamineet päälle, jalkaan Haltin vaelluslenkkarit, käsiin ohuet neulossormikkaat, nahkarukkaset sekä kävelysauvat.


En silti malttanut kävellä koko matkaa (10,2 km), vaan juoksin sauvat kädessä kaikki alamäet ja muutaman kerran kun meinasi tulla vilu. Keli oli tänään tosi kaunis ja aurinkoinen, mutta älyttömän kylmä. Persaus meinasi jäätyä ja muutenkin sain taas sellaisen kuuran kaikkiin olemattomiin karvoihin kasvojen alueella. 


Mukavaa, kun nämä pyhät loppuu ja alkaa arki. Huomenna pääsee taas uimaan!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana jumppamatto! Tuollainen oikeasti houkuttelee levittämään sen lattialle ja treenaamaan. :)

    Minä ajattelin hiihtää ensimmäisen kerran tänään. Puhuin siitä jo pojallekin eilen, että olisi monta syytä toteuttaa suunnitelma ja mitään syytä ei pitäisi olla jättää sitä tekemättä.

    VastaaPoista
  2. Ihana on :)
    Vitsit, tänään olisi täälläkin ollut hiihtokelit. Pakkasta oli vain -6 astetta. Mutta minä raukka olin töissä. Nyt olisi luvassa lisää lunta, jotta saisivat ajettua nuo perinteisen ladut tuohon lähellekin.
    Toivottavasti sinä pääsit ladulle...

    VastaaPoista